27.3.2013

Liisa ja Bertta

Näistä suloisista tylleröistä en juurikaan voi ottaa kunniaa, sillä ne on melkein kokonaan tehnyt HerttainenApulainen 8v ihan itse!


Liisa on vasemmalla ja Bertta oikealla, ne ovat siskoksia.
Ensimmäinen (Liisa) syntyi vähän ennen joulua kuin ohimennen, kun ompelukone oli jäänyt esille ja jouluaskareiden välissä olin myöntynyt, että hän saa yksikseen ommella koneella.

Liisan ruumis on vanhasta tyynyliinasta ja malliksi oli hieman tiirailtu jotain kirjastosta lainattua lasten ompelukirjaa. Yhtäkkiä oli valmis, paitsi hiuksiin tarvittiin vähän apua. 
Ja tein Liisalle mekon, kun oli niin kovin kylmä ilma ulkona.




Ja kun HerttainenAnoppi ihastui niin kovasti Liisaan, niin tehtiin saman mallin mukaan toinenkin, Bertta. Bertalla on vaaleammat ja kiharammat hiukset.

Bertalle piti tietysti tehdä mekko myös, se on tehty liian pieneksi jääneestä liivihameenpalasesta ja vähän pitsiä helmaan.

 Mummi(kin)  tuli iloiseksi ja HerttainenApulainen ylpeäksi.


Ei kommentteja: